Invalidiliiton lakimies Elina Nieminen.
Olen työskennellyt reilu parikymmentä vuotta vammaisuuteen liittyvien oikeudellisten asiakysymysten asiantuntijana.

Näköalaa on myös valtakunnallisen sosiaalihuollon ohjauksen lakimiehen virasta Valvirasta.  Erityiset osaamisalueeni ovat vaikeavammaisten ihmisten itsemääräämisoikeus, henkilökohtainen apu mukaan lukien työmarkkinat, liikkumiseen tuen erityistoimet, sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja toki vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeudet. Mielenkiintoni kohdistuu vammaisista lapisista, aktiiviikäisiin ja aina ikääntyviin vammaisiin ihmsiin. Heidän, oikeuteen elää, syntyä ja kuolla vammaisena sekä saada vamman edellyttämän tarpeen mukaan oikea-aikaisesti terveydenhuoltoa.

Koulutukseltani olen oikeustieteiden maisteri. Minulla on vankka ja monipuolinen kokemus oikeuksien valvonnasta, lainsäädäntötyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Toimin useissa eri valtionhallinnon lainsäädäntö- ja työryhmähankkeissa sekä muun muassa Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajaliiton liittovaltuuston varsinaisena jäsenenä sekä Liikenneturvan hallituksen varsinaisena jäsenenä. Olen myös elämäni aikana perustanut useita vammaisjärjestöjä ja toiminut niissä luottamushenkilönä muun muassa Heta - Henkilökohtaisten avustajien työnantajaliito ja Raspy - Ruoholahden asumispalveluyhdistys ry.

Mielenkiintoni kohdistuu eettismoraaliseen ja oikeudelliseen lähestymistapaan vaikeimmin vammaisten ihmisten itsenäisyyden, yhdenvertaisuuden ja oikeuksien toteutumisesta ja siihen vaikuttamisesta yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä. Pitkä työurani, kuin myös laaja sidosryhmä ja vertaisverkostoni luovat pohjan tinkimättömälle ja ihmisoikeuksia vaalivalle vaikuttamistyölleni vammaisten itsenäisen elämän turvaamiseksi.

Twitter: @NieminenElina12

Tutustu myös näihin kirjoituksiin:

Etiikka ja turvallisuus

Kestävätkö turvaverkot poikkeusoloissa?

Ulkopuolella – toteutuuko yhdenvertaisuus vammaisten ihmisten arjessa?

Liity vessavallankumoukseen – tunne itsemääräämisoikeutesi

Yhteiskunnallista keskustelua tarvitaan elämän loppuvaiheen hoidon kehittämisestä

Rajataanko vammaisia tehohoidon ulkopuolelle?

Vammaisten lasten oikeudet esillä kehitysvammahuollon yhteistyöpäivillä

Vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava

Ihmisoikeusselonteossa vammaisten ihmisoikeudet esille

Vaikeimmin vammaiset huomioitava saattohoidon kehittämisessä

Korona

Myös hauraat vammaiset neljänsien koronarokotusten piiriin

Apulaisoikeusasiamies: Koronarokotusjärjestystä tarkistettava henkilökohtaisten avustajien kohdalla

Kela korvaa koronarokotteen ottamisesta aiheutuvia matkakustannuksia

Milloin vaikeasti vammaiset rokotetaan?

Tartuntatautilaissa huomioitava henkilökohtainen apu ja omaishoito

Henkilökohtainen apu, omaishoito sekä suojavälineet turvataan

Suojavälineet erityisen tärkeitä korona-aikana

Vammaispalvelulain uudistus

Hallitusohjelmaan saatava vammaispalvelulain korjaussarja

Mistä Suomen saama päätös YK:n vammaissopimuksen rikkomisesta kertoo? Perustuslakiblogi, Rautiainen ja Nieminen

Vammaispalvelulaki vaatii vielä selkeyttämistä

Henkilökohtaisella budjetilla vaikuttavaan vuorovaikutukseen

Yksilöllisen tarpeen mukaiset palvelut vammaispalvelulain ydintä

Vammaispalvelulainsäädännön uudistus käynnistynyt

Henkilökohtainen apu

Henkilökohtaisen avun arviointijaksojen perusoikeudenmukaisuutta selvitetään

Haasteita henkilökohtaisessa avussa - vastaa kyselyyn

Vammaisten lasten oikeuksia tuettava

Uusi vammaisalan ammattitutkinto voimaan ensi syksynä

Henkilökohtaisen avun ammattitutkintonimike pidettävä selkeänä

Liikkuminen ja taksiliikenne


Yhdenvertaisuusvaltuutettu julkaisi suositukset kuljetuspalveluiden hankintoihin

Vammaisten ihmisten taksimatkojen turvallisuuteen kiinnitettävä huomiota entistä enemmän

Avustamisen lisämaksut taksiliikenteessä selkiintyvät

Esteettömien taksien hinnoittelua selvennettävä

Miten kilpailuttaa vaikeavammaisten kuljetuspalveluita?

Sote-uudistus

Perustuslakivaliokunta kuuli Vammaisfoorumia sote-uudistuksesta

Sote-uudistuksen heikkoutena vammaisiin liittyvän tiedon puute

Muut

Invalidiliitto-kannattaa-valmiussuunnittelua-sosiaali-ja-terveydenhuoltoon

 

Jaa sosiaalisessa mediassa