Etelä-Pohjanmaan Vaikuttamisfoorumin osanottajia luentosalissa
30.5.2024
Hyvinvointialueen järjestämä Vaikuttamisfoorumi keräsi Etelä-Pohjanmaalla yhteen hyvinvointialueen lakisääteiset vaikuttamistoimielimet, Järjestöneuvoston sekä hyvinvointialueen johdon edustajat. Neuvostojen vaikuttamismahdollisuuksien toivotaan vahvistuvan tulevaisuudessa.

Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella järjestettiin toukokuun lopussa ensimmäistä kertaa hyvinvointialueen Vaikuttamisfoorumi. Sen tavoitteena oli tuoda yhteen ja mahdollistaa lakisääteisten vaikuttamistoimielinten sekä Järjestöneuvoston ja hyvinvointialueen johdon vuoropuhelua ja yhteistyötä. Invalidiliitto osallistui tilaisuuteen yhtenä Järjestöneuvoston edustajana tuoden esiin vammaisille ihmisille tärkeitä näkökulmia. Päivä keräsi yhteen kolmisenkymmentä aktiivista osallistujaa ja sen toteutuksesta vastasivat hyvinvointialueen osallisuustyötä tekevät asiantuntijat.

Tilaisuuden avaussanat käytti hyvinvointialueen sosiaalityön professiojohtaja Tanja Penninkangas. Hän näki erittäin tarpeelliseksi toteuttaa yhteisiä kohtaamisen foorumeita. Vaikuttamistoimielimien osalta hyvinvointialueen on tärkeää saada heidän edustamansa kohderyhmän ääntä esiin. Neuvostojen toivotaan aktiivisesti tuovan tietoon niitä asioita, jotka kaipaavat kehittämistä ja toisaalta myös niitä, jotka toimivat tällä hetkellä hyvin ja on syytä säilyttää jatkossakin.

Tilaisuuden alkupuolella kuultiin myös lyhyet hyvinvointialueen johdon esitykset ajankohtaisista asioista eri palvelualueilta. Tietoa saatiin niin ikäihmisten palveluista, vammaispalveluista, terveyden ja sairaanhoidon palveluista kuin lasten, nuorten ja perheiden palveluista. Vammaispalveluiden puheenvuoron käyttänyt palveluyksikköjohtaja Piia Liinamaa piti tärkeänä hyvinvointialueen, vammaisneuvoston sekä järjestöjen yhteistyötä esimerkiksi uudistuvan vammaispalvelulain sekä vammaispalveluissa parhaillaan kehittämistyön alla olevan asiakasraatitoiminnan osalta.

Palveluvaje voi aiheuttaa yksinäisyyttä

Vaikuttamisfoorumin työpajaosuudessa käsiteltiin yksinäisyyttä, mielen hyvinvointia sekä terveys- ja hyvinvointierojen kasvua. Invalidiliiton Länsi-Suomen järjestöasiantuntija Hanna Lahti toi työskentelyssä esiin muun muassa sen, että vammaisten ihmisten kohdalla myös palveluvaje voi aiheuttaa yksinäisyyttä. Jos kotoa ei pääse lähtemään esimerkiksi liian vähäisten kuljetuspalvelumatkojen tai henkilökohtaisen avun tuntien vuoksi, niin se konkreettisesti sulkee ulos eri toiminnoista ja yhteisöistä. Myös tilojen, toimintojen ja palvelujen esteettömyyden ja saavutettavuuden turvaaminen mahdollistaa vammaisten ihmisten osallisuutta. ”Jatkossa toivon, että lakisääteiset vaikuttamistoimielimet ja Järjestöneuvosto tekevät entistä tiiviimpää yhteistyötä esimerkiksi lausuntojen, kannanottojen ja aloitteiden muodossa. Meidän on tärkeää yhdessä nostaa myös julkiseen keskusteluun sellaisia asioita, jotka kaipaavat muutosta”, toteaa Lahti. 

Vaikuttamistoimielinten yhteisessä puheenvuorossa käytiin läpi hyvinvointialueen tekemän ennakkokyselyn tuloksia siitä, millaisiksi neuvostojen vaikuttamismahdollisuudet koettiin tällä hetkellä. Vastaukset jakautuivat; vastaajista 32% koki vaikuttamismahdollisuudet erittäin tai melko hyviksi. Melko vähäisiksi tai huonoiksi ne puolestaan arvioi 55% vastaajista. Vaikuttamismahdollisuuksien odotettiin kuitenkin vastaajien joukossa kehittyvän lähivuosina myönteiseen suuntaan.  

Vaikuttamistoimielimet kertovat päässeensä tähän mennessä parhaiten mukaan palveluiden suunnitteluun. Myös Invalidiliitto on ollut alueella edistämässä lakisääteisten vaikuttamistoimielinten ja erityisesti vammaisneuvoston osallisuutta palveluiden kehittämisessä sekä puhe- ja läsnäolo-oikeuden saamista aluevaltuuston kokouksiin. Järjestöneuvoston vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamiseksi Invalidiliitto oli mukana työstämässä järjestöjen yhdessä läpisaamaa aloitetta järjestöedustajan kutsumiseksi puhe- ja läsnäolo-oikeudella hyvinvointialueen Yhdyspintatyön sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakuntaan. Tulevaisuudessa neuvostot haluavat päästä systemaattisemmin edustamaan kohderyhmiensä ääntä työryhmissä ja hyvinvointialueen toimielimissä. Lisäksi toivotaan tapaamisia ja keskusteluja päättäjien kanssa, että yhteys poliittiseen päätöksentekoon vahvistuu.

Jaa sosiaalisessa mediassa