kuva koeputkesta jossa lukee coronavirus
13.3.2020
Invalidiliitossa seurataan koronavirustilannetta aktiivisesti ja toimitaan THL:n ja muiden viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti. Liittoon on myös perustettu valmiusryhmä.

Nyt on tärkeää pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Vertaistuki ja kohtaamiset ovat tärkeitä, mutta tässä poikkeuksellisessa tilanteessa jäsenistön suojaamiseksi, turvallisuuden ylläpitämiseksi ja viruksen etenemisen ehkäisemiseksi Invalidiliitto suosittelee, että jäsenyhdistysten erilaiset kevään tilaisuudet siirretään tai perutaan tai mahdollisuuksien mukaan järjestetään sähköisesti. Alueen järjestöasiantuntija on tukena yhdistystoimintaan liittyvissä asioissa.

Invalidiliitto on myös päättänyt siirtää kaikki ennen huhtikuun loppua järjestettävät tilaisuudet ja tapahtumat (esim. koulutukset ja seminaarit) myöhempään ajankohtaan tai järjestää ne mahdollisuuksien mukaan verkon välityksellä. Tilannetta seurataan tiiviisti ja ohjeita tarkennetaan tarvittaessa.

Tärkeää on kuitenkin muistaa, että emme saa jättää toisiamme yksin. Yhteyttä voidaan ja on tärkeä pitää myös puhelimitse tai verkon välityksellä.

Jos epäilet koronavirusinfektiota, ole puhelimitse yhteydessä omaan terveysasemaan tai päivystykseen. Sieltä saat jatko-ohjeet hoitoon hakeutumiseen.  

Lisää tietoa epidemiasta ja koronaviruksen aiheuttamista oireista löydät THL:n sivuilta.  Tärkeää tietoa erityisesti henkilökohtaiseen apuun liittyen löytyy Heta-liiton sivuilta.

Jaa sosiaalisessa mediassa