kuvituskuva.
6.9.2024
Elokuun lopulla Seitin aktiivinuoret tapasivat toisiaan Kangasalla suunnitellen syksyn toimintaa ja ensi vuoden tapahtumia. Seitille jo perinteeksi muodostunut suunnitteluviikonloppu kokoaa innostuneet nuoret yhteen miettimään tulevaa.

Seitin demokraattinen päätäntävalta on aina nuorilla, joten oli siis nuorten aika vaikuttaa, miltä Seitti näyttää tulevaisuudessa. Tapahtumaan osallistui vähän vajaa 10 nuorta ympäri Suomen, kaikilla omat loistoideansa mielessä. Syksyn tapahtumat saivat lihaa luiden ympärille ja ensi vuoden tapahtumissa oli uusia luovia ideoita.

Seitti 30-vuotta

Ensi vuosi onkin Seitille erityinen, Seitti juhlistaa 30-vuotis synttäreitään, Seitti ei siis enää ole nuori, vaan vahvasti varhaiskeski-ikäinen. Tätähän tietenkin pitää juhlistaa! Nuorilta tulikin idea, että järjestetään kunnon juhlaillallinen ja klubi-ilta, jossa tietenkin pitää olla juhlaan sopiva esiintyjä.

Ensi vuoden tapahtumaideoissa oli myös paljon muutakin, kuten:

  • ensiapukoulutusta,
  • mitä Seitin jälkeen?
  • rakkausviikonloppu,
  • mielen hyvinvointi,
  • sporttileiri jne.

On siis varmasti tulossa huippuvuosi tapahtumineen, joihin kannattaa osallistua!

Ja mitäkö nyt vielä tänä syksynä? Luvassa on paljon kaikenlaista kivaa.

  1. Seitin itsenäistymisen viikonloppu 28-29.9 Helsingissä,  ilmoittautudu mukaan nyt. 
  2. Seitin luontoseikkailu 18-20.10 Nuorisokeskus Marttisissa Virroilla, ilmoittautuminen on auki.
  3. Seitin MasterChef -viikonloppu 22-23.11 Espoossa
  4. Seitin paikallistoiminnan kehittämisviikonloppu joulukuussa

Kannattaa ottaa Seitin somekanavat haltuun ja seurata ajantasaista tietoa Seitin toiminnasta. Seitin somesta löydät myös paikallistoiminnan infot.

Miksikö just sun kannattaisi lähteä Seittiin?

Tässä parin Seitti-nuoren ajatuksia, Yksi nuorista on sitä mieltä, että ilman Seittiä elämän suunta olisi kadoksissa ja kavereita paljon vähemmän. Toinen nuori sanoi, että Seitti on kuin olisi kotona, hyvä ja turvallinen paikka kasvaa. Nyt siis äkkiä mukaan!

 

Lisätiedot Seitistä nuorisotyön suunnittelija Kalle Jokiselta, kalle.jokinen@invalidiliitto.fi tai 040-7388089

kuvituskuva.
Jaa sosiaalisessa mediassa