YPK-merkkiä haluttiin kehittää yritysten ja organisaatioiden tarpeita paremmin palveleviksi; tavoitteena oli, että niiden olisi helppo viestiä siitä, että heillä asiakkaita halutaan palvella yhdenvertaisesti.
Merkin uudistamisessa kiinnitettiin huomiota sekä ripustamistapaan, että ulkoasuun. Nyt merkin tilanneiden on entistä helpompi laittaa uusi YPK-merkki näkyvälle paikalle tiloihinsa. Merkin voi ripustaa roikkumaan tai asettaa esimerkiksi pöydän päälle. Kolmitahkoisen muotonsa ansiosta merkissä on teksti kolmella eri kielellä - suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi.
– Toivottavasti uusi merkki on otetaan ilolla vastaan ja niitä riippuu jatkossa yhä useamman kaupan ja kirjaston tiloissa, Esteettömyyskeskus ESKEn suunnittelija Noora Piipponen toivoo.
Tutustu Yhdenvertaista palvelua kaikille –teemaan ja tilaa YPK-merkki organisaatiosi toimitiloihin.