Lakikirjat ja minipyörätuoli. Kuvituskuva.
12.03.2021
Invalidiliitto antoi lausunnon työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain muuttamisesta. Invalidiliitto pitää esitettyjä muutoksia hyvinä.

Lakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että työnantajilla ja muilla rikostaustan selvittämisvelvollisilla olisi mahdollisuus selvittää työnhakijoiden ja muiden rikostaustan selvittämismenettelyn piiriin kuuluvien henkilöiden rikostaustaa myös lyhytaikaisissa, enintään kolme kuukautta kestävissä työntekotilanteissa. Invalidiliitto pitää tätä hyvänä.  

Pelkkä mahdollisuus selvittää rikostaustaa ei kuitenkaan Invalidiliitolle ole riittävä.  

- Näemme suurena epäkohtana sen, että työnantajille ja muille rikostaustan selvittämisvelvollisille tahoille annetaan ainoastaan mahdollisuus selvittää rikostaustaa. Rikostaustan selvittämisen tulisi olla velvoittava myös lyhytaikaisissa työsuhteissa, toteaa Invalidiliiton sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Ylva Krokfors. 

Esityksen mukaan alkuperäinen rikosrekisteriote kulkisi työntekijän mukana ja työnantaja voisi halutessaan ottaa siitä kopion. 

- Invalidiliitossa ymmärrämme, että rikosrekisteriotteen tilaaminen ja maksaminen useita kertoja vuodessa voi tulla työntekijälle kalliiksi, jos esimerkiksi tekee lyhyitä sijaisuuksia usealle eri työnantajalle. Siksi pidämme hyvänä ehdotusta siitä, että alkuperäinen, korkeintaan 6kk vanha rikosrekisteriote on työntekijällä ja eri työnantajat voivat halutessaan ottaa siitä kopion, Krokfors jatkaa. 

Invalidiliitto antoi lausunnon asiasta myös viime syksynä.

Lue Invalidiliiton koko lausunto työ- ja tasa-arvovaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain muuttamisesta (pdf).  

Lisätietoa: Ylva Krokfors, asiantuntija, Invalidiliitto, ylva.krokfors@invalidiliitto.fi  

  

  

 

Jaa sosiaalisessa mediassa