Sormi osoittaa vaakakuppia. Kuvituskuva.
Tältä sivulta löydät tietoa kantelusta eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen voi kääntyä, kun epäilee, että viranomainen tai virkamies ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos kantelija epäilee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti.

Kantelun voi tehdä itseään koskevasta asiasta, mutta kannella voi myös toisen puolesta tai yhdessä muiden kanssa. Tällöin on syytä liittää mukaan valtakirja. Nimettömiä kanteluja ei tutkita.

Oikeusasiamies tutkii kantelun, jos sen perusteella on aihetta epäillä, että viranomainen on toiminut lainvastaisesti tai jos oikeusasiamies muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta.

Kantelun tutkinta on maksutonta. Kanteluasioiden käsittelyaikatavoite on enintään yksi vuosi. Jos kantelu ei johda varsinaiseen tutkintaan, vastaus kanteluun annetaan yleensä kolmen kuukauden kuluessa.

Lue lisää Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtävästä kantelusta oikeusasiamiehen sivuilta.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Muutoksenhaku sosiaalitoimessa 

Tukea ja oikeudellista apua muutoksenhakuun 

Muutoksenhaku terveydenhuollossa 

Muutoksenhaku Kelan tekemiin päätöksiin 

Henkilövahinkojen korvaaminen
 

Jaa sosiaalisessa mediassa