Lounais-Suomen vaalipiiri

  • Sirpa Kumlander
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    36
    Sirpa Kumlander, eläkeläinen

    Olen 72-vuotias, eläkkeellä oleva äidinkielen lehtori. Toimin opettajana 32 vuotta pääasiassa peruskoulussa,
    osin myös lukiossa ja ammattikoulussa. Avioliitossa olen ollut yli 50 vuotta, olen myös lasten äiti ja isoäiti.
    Olen ollut syntymästäni asti liikuntavammainen. Lapsuuteni olen viettänyt maaseudulla Lounais-Suomessa viljelijäperheessä kotieläimineen, mutta asunut Turussa vuodesta 1970. Olin aktiivinen invalidiyhdistyksessä ja liitossa jo 1980-98. Eläkkeellä palasin takaisin töihin.

  • Anniina Sillanpää
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    37
    Anniina Sillanpää, toimistosihteeri

    Keväällä tuli mittariin 50 vuotta elettyä elämää ja 27 vuotta vapaaehtoistyötä omassa paikallisyhdistyksessä. Tällä hetkellä toimin puheenjohtajana. Toiminta jäsenten parissa sekä halu tukea ja auttaa heikommassa asemassa olevia on aina ollut minulle sydämen asia. Olen ollut mukana vaikuttamistoiminnassa vammaisneuvoston kautta ja kuulun Invalidiliiton alueelliseen vaikuttajaverkostoon. Olen ihmisläheinen, järjestelmällinen ja organisaatiokykyinen. Pyrin liittovaltuustoon nyt ensimmäistä kertaa.

  • Raija Kiviniitty
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    38
    Raija Kiviniitty, toimistosihteeri, eläkkeellä

    Haluan olla aktiivisesti mukana toteuttamassa esteetöntä ja yhdenvertaista Suomea kotiseutua unohtamatta. Tavoitteen saavuttamisessa minua auttavat mm. pitkä työura Invalidiliiton palveluksessa, aktiivinen toiminta Porin alueen jäsenyhdistyksissä sekä 12 vuoden kokemus Invalidiliiton liittovaltuustotyöskentelystä.

  • Heli-Pirvi Karjalainen
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    39
    Heli-Pirvi Karjalainen, kotiutushoitaja

    Olen 56 v Kankaanpään Seudun Invalidien puheenjohtaja. Perheeseeni  kuuluu poika ja 10 v kissa. Kankaanpään Seudun  Invalidit on perustettu 1967, olin silloin 3-vuotias. Siitä lähtien olen imenyt itseeni yhdistyksen tekemiseneloa, iloa ja vertaistukea.  Muistan mm käsityöillat, myyjäiset ja arvanmyynnit. Olen ollut puheenjohtajana 15 v. Siihen aikaan on mahtunut paljon eritoten iloa, mutta myös  tämä koronakurimus. Nyt uutta verta kehiin ja äänestämään numero 39!

  • Jussi Syrjälä
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    40
    Jussi Syrjälä, filosofian maisteri, eläkeläinen

    Äänestä luotettava vastuunkantaja edelleen Invalidiliiton valtuustoon. Sinnikäs vammaisten asioiden ajaja. itse vaikeavammainen yli 20 v. Ansiot: Invalidiliiton valtuusto 12 v, josta hallituksessa 4 v., VAU:n valtuusto 4 v, VAU:n Iloliikuttaja. Raision Vammaisneuvosto 4 v., Raision Seudun Invalidien hallituksen varapj. ja liikuntavastaava. Raision Loimun aktiivipelaaja 7 v., Soveltavan liikunnan esitaistelija Raision Seuraparlamentissa. Lounais-Suomen Neuroyhdistyksen aktiivijäsen. Suomen Latu/Raision Rinkka.

  • Ari Lehtinen
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    41
    Ari Lehtinen, entinen työmies

    60 ikävuotta päivä päivälta lähestysvä aviomies. Totuuden nimessä, tuo tavoite täyttyy vasta 2024. Ulvilan Seudun invalidien puheenjohtaja ja vapaaehtoistyössä toimiva, pyöratuoleileva eläkeläinen. Paljon en toki aikaiseksi saa, mutta siellä missä kykenen toimia, yritän olla mukana. Arvomaailmani on raamatusta ja sen koko ilmoituksesta. Eloa on paljon, mutta työmiehiä on vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että Hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa. Matt 9.37-38. Siunausta, nimessä Jeesuksen.

  • Lauri Levo
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    42
    Lauri Levo, eläkeläinen

    Toimin Noormarkun Seudun Invalidien ja Porin Vammaisneuvoston puheenjohtajana. Mielestäni tärkein tehtävä on vammaisten ihmisten auttaminen tasapuolisesti koko Suomessa.   

  • Virtanen Pirjo
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    43
    Pirjo Virtanen, eläkeläinen

    Ikä 74 vuotta. 
    Salon Invalidit ry:n  puheenjohtaja v. 2015 alkaen. Yhdistyksen hallituksessa ja vapaaehtoistoimijana v. 1990.
    Salon Syty ry:n hallitus v. 2006.
    Salon Omaishoitajat ry:n hallitus v. 2010. 

    Koulutus: kotisisar / kotipalveluohjaaja.
    Työhistoria: Salon kaupungin vanhuspalvelut 1972- 2012.
    Valtakunnan tason työryhmät:
    Salon kaupungin kunnallispolitiikassa 1984- 2012.
    Jäsenistön edunvalvoja Salosta.

  • Tellervo Mansikkamäki
    Lounais-Suomen vaalipiiri
    44
    Tellervo Mansikkamäki, kassamyyjä, eläkeläinen

    Ihmisläheisyys ja asiakaspalvelu ovat olleet sydäntäni lähellä 45-vuotisen työhistoriani aikana erilaisissa tehtävissä E-liikkeen palveluksessa. Olen toiminut lukuisissa kunnan, seurakunnan ja yhdistysten luottamustehtävissä. Olen Harjavallan Seudun Invalidien jäsen ja tällä hetkellä toimin myös yhdistyksen hallituksessa. Haluan vaikuttaa Invalidiliitossa ihmisten yhdenvertaisuuteen. Olen valmis tekemään vaikeitakin päätöksiä silloin, kun ne ovat liiton ja sen jäsenistön parhaaksi.