kuvituskuva.
Jäsenyhdistysten kevään pinssimyyntikampanja on käynnistynyt.

Tänä keväänä jatketaan syksyisten Onnenapila pinssien myyntiä. Kansiossa on tuttuun tapaan 25 kpl pinssejä ja myyntiaikaa on toukokuun loppuun saakka. Yhdistysten palkkio on 45 % myyntisummasta. Kaikkien pinssimyyntiin osallistuneiden kesken arvotaan kolme tuotepalkintoa. Myös kolme eniten pinssejä myynyttä yhdistystä palkitaan tuotepalkinnolla.

Pinssimyynti on monille yhdistyksille merkittävä varainhankintakanava. Esimerkiksi pinssimyynnin konkari, Lohjan Seudun Invalidien Pirjo Piitulainen, kerää yhdistykselleen vuosittain tuhansia euroja. 

Näin pääset mukaan:

  1. Tilaa veloituksetta yhdistykselle sopiva määrä pinssikansioita (25 pinssiä / kansio). 
  2. Valitse markkinointitapa. Esimerkiksi kauppojen eteiset ovat osoittautuneet hyviksi paikoiksi tehdä pinssimyyntiä. Huolehdi kuitenkin luvat kuntoon kiinteistönhaltijan kanssa. Myös yhdistyksen omat tapahtumat ovat oivia varainhankintatilaisuuksia.
  3. Ota lahjoitus vastaan. Pinsseille ei ole määritetty hintaa, vaan ostaja saa päättää paljonko pinssistä lahjoittaa. Sopiva lahjoitus on noin 5 euroa / pinssi.
  4. Laske montako pinssiä olette myyneet ja paljonko niistä tuli rahaa. Ilmoita lopputulos sekä yhdistyksen tilinumero Invalidiliiton varainhankintaan. Keräysluvan vaatimusten mukaisesti koko keräyssumma tilitetään Invalidiliitolle. 
  5. Invalidiliitto maksaa yhdistyksen tilille keräyspalkkiona 45 % kerätystä summasta. 

Tilaukset ja tiedustelut  varainhankinta@invalidiliitto.fi tai puhelimitse 044 7650510.

Jaa sosiaalisessa mediassa