Vaikuttaminen Kaakkois-Suomen alueella hero
Kaakkois-Suomen alueella on kolme hyvinvointialuetta, jotka ovat Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueet. Invalidiliiton Kaakkois-Suomen alueen vaikuttamistoiminnassa työskennellään hyvinvointialueiden lisäksi alueen 25 kunnassa. Vaikuttamistoiminnassa on järjestöasiantuntijan tukena vapaaehtoisia henkilöitä alueella toimivasta 13 paikallisyhdistyksestä sekä valtakunnallisista yhdistyksistä. Vammaisten henkilöiden palveluiden kannalta keskeiset toimijat alueiden hallituksen ja valtuuston lisäksi ovat palvelujen järjestämisestä vastaavat lautakunnat ja toimielimet. Keskeisiä vaikuttamisen kanavia ovat alueella toimivat hyvinvointialueen vammaisneuvostot, joissa Invalidiliiton jäseniä on mukana.

Invalidiliitto vaikuttaa epäkohtiin, vammaisten palveluihin ja vammaisten ihmisten osallisuuteen palveluiden kehittämisessä suoralla vaikuttamisella ja osallistumalla eri työryhmien toimintaan. Ohessa muutamia keskeisiä Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla toimivia verkostoja ja työryhmiä, joissa Invalidiliiton henkilöjäseniä tai alueen järjestöasiantuntija on mukana:

Vammaisneuvostot kunnissa ja hyvinvointialueilla

Yksi hyvinvointialueen ja kunnan lakisääteisistä vaikuttamistoimielimistä ja tärkeä vaikuttamisen väylä on vammaisneuvosto. Hyvinvointialueen vammaisneuvostoon edustajat on valittu kunnan/kaupungin vammaisneuvostoista, joissa on paljon Invalidiliiton henkilöjäseniä vaikuttamassa. Jos itse haluaa vaikuttaa vammaisneuvostojen kautta, kannattaa ottaa selvää ja seurata kunnan/kaupungin valintakäytäntöjä sekä olla yhteydessä Invalidiliiton jäsenyhdistykseen omalla paikkakunnalla tai valtakunnalliseen jäsenyhdistykseen, joita kautta yleensä on mahdollista asettautua ehdokkaaksi. 

Lue tästä lisää Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvosto

Lue tästä lisää Kymenlaakson hyvinvointialueen vammaisneuvosto

Lue tästä lisää Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vammaisneuvosto

Etelä-Karjalassa on yhdeksän (9), Kymenlaaksossa kuusi (6) ja Päijät-Hämeessä kymmenen (10) kuntaa, joissa on joko oma vammaisneuvosto tai yhdistetty vammaisneuvosto. Järjestöasiantuntija neuvoo alueen vammaisneuvostojen edustajia ja muita vaikuttajia yksittäisissä kysymyksissä, kannanotoissa ja lausunnoissa. Hän järjestää alueen vammaisneuvostoille koulutuksia tarvittaessa. Invalidiliiton jäsenet voivat osallistua myös alueellisten vaikuttajien ja vammaisneuvostojen jäsenten valtakunnallisiin Teams-tapaamisiin. Tulevat tapaamiset löytyvät Invalidiliiton tapahtumakalenterista.

Vaikuttamistyöryhmät hyvinvointialueilla

Etelä-Karjalassa toimii vammaispalveluiden kehittämistyöryhmä (vake), jossa Invalidiliiton henkilöjäseniä on mukana. Järjestöasiantuntija toimii yhteistyössä vaken kanssa edustaen valtakunnallisten vammaisjärjestöjen ohjausryhmää. Etelä-Karjalassa toteutetaan vammaispoliittiista ohjelmaa (Vampol), jossa järjestöasiantuntija ja kunnalliset vammaisneuvostot ovat aktiivisesti mukana ohjelman toteuttamisessa.

Kymenlaaksossa järjestöasiantuntija on mukana kuljetuspalveluiden työryhmässä hyvinvointialueen vammaisneuvoston pyynnöstä. Vammaispalveluiden asiantuntijatiimi  Kymenlaaksossa kokoontuu teemoitetun työpajan ääreen muutaman kerran vuodessa. Mukana on palveluiden käyttäjiä sekä järjestöjen edustajia, kuten alueen järjestöasiantuntija.

Päijät-Hämeen kuljetuspalveluiden seurantaryhmä on toiminut aktiivisesti kuuden vuoden ajan. Ryhmä koostuu vammaispalveluiden työntekijöistä, välityskeskuksen edustajista, taksiyrittäjistä sekä palvelujen käyttäjistä. Invalidiliiton henkilöjäseniä sekä järjestöasiantuntija osallistuvat työryhmän toimintaan.

Järjestöt hyvinvointialueen yhteistyökumppanina 

Neuvottelukunnat toimivat maakunnan ja hyvinvointialueen yhteistyökumppaneina. Etelä-Karjalassa toimii Kumppanuuspöytä, Kymenlaaksossa järjestöjen neuvottelukunta ja Päijät-Hämeessä järjestöneuvottelukunta. Nämä vaikuttamistoimielimet kokoavat kokemuksellista tietoa järjestökentältä, tekevät näkyväksi ja tunnetuksi maakunnan järjestötoimintaa, ja vahvistavat järjestöjen roolia hyvinvointialueen sekä kuntien kehittämistyössä ja rakenteissa. Invalidiliiton järjestöasiantuntija toimii Etelä-Karjalassa Kumppanuuspöydässä vammaisjärjestöjen edustajana ja Kymenlaaksossa Potilas- ja vammaisjärjestöjen edustajana. Päijät-Hämeen järjestöneuvottelukunnassa toimii aktiivisia Invalidiliiton henkilöjäseniä.

Lue tästä lisää Kumppanuuspöytä

Lue tästä lisää Kymenlaakson järjestöjen neuvottelukunta

Lue tästä lisää Päijät-Hämeen järjestöneuvottelukunta

Kumppanuuspöydän alla toimii hyvinvointia ja terveyttä edistävien järjestöjen verkosto sekä yleishyödyllinen työllisyystoimijoiden verkosto, joissa järjestöasiantuntija toimii työryhmien jäsenenä. Kymenlaaksossa Järjestöjen neuvottelukunnan alla toimii potilas- ja vammaisjärjestöjen verkosto, jossa järjestöasiantuntija muiden maakunnan yhdistysten ja järjestöjen edustajien kanssa käy vuoropuhelua ajankohtaisista asioista ja vie niitä tarvittaessa järjestöjen neuvottelukunnan kokouksiin. Myös Päijät-Hämeessä järjestöneuvottelukunnan alla toimii potilas- ja vammaisjärjestöjen verkosto, jonka kokoonkutsujana järjestöasiantuntija toimii. Invalidiliiton aktiivisia henkilöjäseniä on myös mukana verkostossa.

Lue tästä lisää hyvinvointia ja terveyttä edistävien järjestöjen verkosto

Lue tästä lisää yleishyödyllisten työllisyystoimijoiden verkosto

Lue lisää Kymenlaakson potilas- ja vammaisjärjestöjen verkosto

Lue lisää Päijät-Hämeen potilas- ja vammaisjärjestöjen verkosto

Kaakkois-Suomen alueella toimivat alueellisena kattojärjestönä myös Kymen-Karjalan Sosiaali- ja terveysturva ry sekä Päijät-Hämeen Kumppanuusverkostoa ylläpitävä alueellinen verkostojärjestö Päijät-Hämeen Sosiaali- ja terveysturva ry, joissa järjestöasiantuntija toimii hallituksen jäsenenä.

Lue tästä lisää Kymen-Karjalan sosiaali-ja terveysturva ry

Lue tästä lisää Päijät-Hämeen sosiaali-ja terveysturva ry

Valtakunnallisten vammaisjärjestöjen aluetyöntekijöiden ohjausryhmä on toiminut alueella jo viiden vuoden ajan järjestöasiantuntijan kokoon kutsumana. Ohry tekee yhteistyötä vammaisneuvostojen, vammaispalveluiden sekä jäsenistön kanssa.

Kokemustoimintaverkoston ja OLKA-toiminnan mallit hyvinvointialueilla

Kokemustoimintaverkosto on valtakunnallinen järjestöjen, alueellisten toimjoiden ja kokemustoimijoiden verkosto, joka edistää kokemustiedon hyödyntämistä palveluiden kehittämisessä. Järjestöjen koulutettu kokemustoimija voi toimia alustajana tai pitää puheenvuoroja tai luentoja ammattilaisille sekä työskennellä työryhmissä (vrt. OLKAn Helmi-kehittäjäpalvelu, pois lukien siis vertaistuki). Vertaistukea sen sijaan antaa OLKAn koulutetut Toivo-vertaistukijat. 

Lue tästä lisää Kokemustoimintaverkostosta.

Lue tästä lisää OLKA-toiminasta.

Lue tästä lisää Invalidiliiton kokemustoiminnasta ja kokemustoimijoista.

Lue tästä lisää kokemustoimijoiden ohjausryhmästä Päijät-Hämeessä

Järjestöasiantuntija toimii Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa kokemustoimijoiden ohjausryhmissä ja on kokemustoimintaverkoston yhteyshenkilönä Kaakkois-Suomen alueella. Etelä-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä kokemustoimijoiden ja kokemusasiantuntijoiden sekä hyvinvointialueiden osalta yhteistyön ja toiminnan kehittäminen on käynnistynyt vuoden 2024 alussa

 

Jos vaikuttaminen Kaakkois-Suomen alueella kiinnostaa, niin olethan yhteydessä!

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa