Minkälaista on elää fyysisesti vammaisena ihmisenä poikkeusajan Suomessa?

Keskusteluun osallistuneista suurin osa oli aktiivisia niin yhdistystoiminnassa kuin muillakin elämänalueilla. Osallistujat kertoivat, että koronakriiisin alun pelon ja shokin jälkeen keksittiin arkeen uusia selviytymisstrategioita ja luottamus tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseen vahvistui.   

Korona pysäytti suurimman osan aktiviteeteista kuin seinään   

– Painaa päälle toimettomuus ja tylsyys. Kun on pakko sopeutua, niin sopeudun - tälle ei voi mitään, kuvailtiin korona-arjen tuntemuksia. 

– Olen ollut korona-arestissa mieheni kanssa. Kaikki musiikki- ja konserttiharrastukset peruuntuivat, samoin matkat. Tyhjä olo. Kyllä se tästä päivä kerrallaan. On tehty käsitöitä ja laitettu ruokaa. Alkaa tuntua paremmalta.  

Useat olivat tehneet sitkeää digiloikkaa, joka mahdollisti etäosallistumisen erilaisiin aktiviteetteihin.  

– Hirveä työ, että sai koneet kuntoon. Ei kuulunut ääntä. Kavereiden kanssa selviteltiin, miten se toimii. Sitten tuli hyvä fiilis ja pääsi kurssille. Sitten on voinut jatkaa. Tämä keskustelu jo kolmas tänään, kerrottiin teknisistä haasteista. 

Muutamat keskustelijat olivat käyneet järjestöjen tarjoamia verkko- ja sopeutumisvalmennuskursseja. E-kirjat osoittautuivat toimiviksi henkilölle, joka ei olisi jaksanut pitää kirjaa kädessä lukiessaan. Myös luonnosta on nautittu kevään aikana erityisen paljon. Toki yhteiskunnan palvelujen – ja varsinkin alussa kuntoutuksen loppuminen aiheutti monelle ongelmia.    

”Tuntui kauhealle, mulle on elintärkeää, että saan fysioterapiaa” 

Vaikeavammaisille osallistujille haasteellista oli erityisesti toimintakykyä ylläpitävän fysioterapian loppuminen.  

– Kaikkein pahinta on se, kun kukaan ei kuntouta ja kävelytä. Luvataan, mutta sitä ei tapahdu. En uskalla yksin rollaattorilla lähteä. 

Etäkuntoutus paikkasi jossain vaiheessa tilannetta osittain.  

– En kuitenkaan pärjää pelkällä etäkuntoutuksella. Molemmissa on hyviä puolia. Menin huonoon kuntoon, en ole kotijumppaaja. Yhdistyksessä oli asahia ja kävin uimassa. Nyt aktiviteetti meni ihan nolliin.  

Toisaalta oma aktiivisuus myös saattoi lisääntyä.    

– Sitten avattiin etäyhteys kerran viikkoon ja se kyllä toimi. Fysioterapeutti oli sitä mieltä, että istuma-asento suoristui. Teki mielelle hyvää. Jumppasin, kun ei ollut harrastuksia ja kanssakäymisiä.  

Valmiuslain nojalla tehdyt työntekijöiden siirrot tehtävistä toisiin viivästyttivät mm. kuntoutuspäätösten saamista. Yhden osallistujan suunniteltu leikkaus lykkääntyi myöhempään ajankohtaan. Hankaluutta toi myös riskiryhmään kuuluvan henkilökohtaisen avustajan lomautus ja uuden avustajan hakeminen.    

Iloa tuottavat arkiset asiat – ystävien tapaaminen ja kampaajalla käynti   

Koronan hellittäessä nautittiin arkisista asioista. Ensimmäinen kampaajalla käynti oli tärkeää naisille. Sen eteen oltiin myös valmiita taistelemaan.  

– Haluaisin sanoa, mitä herättää, kun saa oman tahtonsa läpi. Asun palvelutalossa. Minun tukka alkoi olla sellainen, etten sietänyt sitä. Piti tapella, että pääsin ulos. Sain lähteä omalla vastuulla. Sitten minä vain läksin. Tuntui hyvältä, kun pääsi leikkauttamaan tukkaa. Pääsin siistinä takaisin. Herätti tunteen, että kyllä tämä tästä.  

Myös ystävien tapaaminen herätti toivoa selviytymisestä.  

– Aluksi tuntui pahalta se, kun ei tavannut ystäviä. Kaikki oli peruttu. Sitten kun rupesin näkemään omalla terassilla, tuli parempi olo.    

Ja joskus pitää vain karata. Korona rajoittaa varsinkin palvelutaloissa ja asumisyksiköissä asuvien ikäihmisten ja vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta.   

– Määräys on, että pitää olla vain pihalla. Karkaan sähkömopolla ajelemaan. Olen jo monessa paikassa ollut ja kulkenut. Sireenit tuoksuvat hyvältä. Joskus huolettaa, miten kesän saa kulumaan. Mennään päivä kerrallaan. 

Olen päättänyt selviytyä!  

Osallistujilla oli selkeä usko tulevaisuuteen.  Vaikeuksista oli selvitty ennenkin, niin miksi ei myös nyt.  

– Minulla on tullut paljon vastoinkäymisiä kymmenen vuoden aikana ja niistä kaikista olen selvinnyt. Kyllä tästäkin selviän.  

Keskustelussa pohdittiin myös yleisesti elämän arvoja. Osallistujat toivoivat, että poikkeusaika on opettanut ihmisiä ”menemään itseensä” ja toisaalta ajattelemaan myös muita ihmisiä, eikä vain rahan ansaitsemista.  

– Se mikä on mun mielestä hyvä asia, niin se on toivo – usko, että homma lähtee taas toimimaan.          

Invalidiliiton 9.6. järjestämä keskustelu oli osa Poikkeusajan dialogeja -keskustelusarjaa, jota koordinoi DialogiAkatemia, Erätauko-säätiö ja valtiovarainministeriö. Keskustelujen yhteenveto kootaan kaikkien hyödynnettäväksi osoitteeseen www.eratauko.fi. Lisäksi valtiovarainministeriö välittää keskusteluista yhteenvedon valtion ja kuntien hallinnolle. Myös Invalidiliitossa tarkastellaan keskustelussa esiin nousseita asioita. 

Keskustelun vetäjänä toimi fasilitaattori Jarmo Tiri, Ratkaisutoimisto Aamupäivästä.