Hero image
Hyvinvointialueiden soveltamisohjeet haastavat lakien tarkoituksen
Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta koetellaan monesta suunnasta. Yhtäältä palvelusuunnitelmaa koskevissa neuvonpidoissa vammaispalvelun viranhaltijat viittaavat usein hyvinvointialueella käytössä oleviin soveltamisohjeisiin, joilla ohjataan päätöksentekoa. Toisaalta palveluista päätettäessä vammaisia hakijoita verrataan hyvinvointialueen muihin vammaisiin henkilöihin, eikä suinkaan vammattomiin hyvinvointialueen asukkaisiin. Vammaispalveluiden saamisen kriteerit tuntuvat kiristyneen hyvinvointialueuudistuksen myötä ja eri tavoin vammaisten henkilöiden mahdollisuudet osallistua vammattomien ihmisten tavoin yhteiskuntamme toimintaan ovat kaventuneet. Nämä huolestuttavat havainnot ovat korostuneet viime aikoina Invalidiliiton neuvontapalvelun asiantuntijoiden työssä asiakasrajapinnassa.
Normihierarkia on keikahtanut nurinkuriseen asentoon
Normihierarkia on ajatus kirjoitettujen sääntöjen porrasteisuudesta, jonka mukaan alemmat säädökset eivät saa olla ristiriidassa niitä ylempänä olevien säädösten kanssa. Tässä rakennelmassa ylimpänä on perustuslaki ja sen alapuolella lait, asetukset ja pohjimmaisina viranomaisohjeet. Vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumisen kannalta tärkeä YK:n vammaisyleissopimus laintasoisena säädöksenä asettuu normihierarkiassa vammaispalvelulain rinnalle. YK:n vammaissopimus oli tärkeä ja odotettu virstanpylväs. Sen voimaantuloon vuonna 2016 kohdistui vammaisten henkilöiden piirissä paljon toiveita, mutta käytännössä hyvin harvoin vaikkapa tuomioistuimet perustavat päätöksiään vammaissopimukseen.
Käytännön neuvontatyössämme olemme huomanneet, että hyvinvointialueella noudatettavat soveltamisohjeet ohjaavat monesti virkamiesten päätöksentekoa. Erityisesti se näkyy asiakkaidemme kertoman mukaan heidän palvelutarpeitaan arvioitaessa ja heidän tarvitsemiaan palveluita koskevaa palvelusuunnitelmaa kirjoitettaessa. Ehkä säästösyistä hyvinvointialueilla on päädytty laatimaan vammaispalveluita koskevia soveltamisohjeita, jotka ovat usein ristiriidassa vammaislainsäädännön kanssa.
Ristiriita hämmentää neuvojiamme, asiakkaitamme ja kaiketi myös vammaispalveluista päättäviä viranhaltijoita. Lainsäädännön kanssa ristiriitaiset soveltamisohjeet aiheuttanevat eettistä kuormaa viranhaltijoille, jotka joutuvat monesti epäämään soveltamisohjeita noudattaessaan asiakkaan hakeman palvelun, vaikka palvelulain mukaan pitäisi myöntää. Lain kirjaimen tai ainakin sen hengen sivuuttaminen virkatoiminnassa on omiaan nakertamaan pala palalta oikeusvaltiota.
Valtavien alijäämien paineessa hyvinvointialueiden tarve etsiä säästöjä on ymmärrettävä, mutta onko oikeusvaltion mureneminen sittenkin liian kallis hinta maksettavaksi ja ylittääkö se tavoitelluista toimenpiteistä aiheutuvat säästöt?
Ketään ei saa syrjiä vammaisuuden perusteella
Yhdenvertaisuuslain mukaan syrjintä vammaisuuden perusteella on kiellettyä. Muitakin syrjintäperusteita on, mutta yhdenvertaisuusvaltuutetun viimeisimmän vuosikertomuksen mukaan vammaisuuden perusteella tapahtuvat yhteydenotot pitävät jälleen kärkipaikkaa syrjintäperusteita koskevassa tilastossa. Yhdenvertaisuuslain tavoitteena on vammaisten ihmisten syrjivään kohteluun puuttumalla taata heille yhdenvertaiset mahdollisuudet elää ja toimia vammattomiin ihmisiin nähden.
Vammaispalveluista päätettäessä hyvinvointialueella pyritään kyseisen alueen vammaisille asukkaille antamaan palvelut yhdenvertaisesti. Tällainen ajattelu voi johtaa tilanteeseen, jossa hyvinvointialueen vammaiset henkilöt ovat ehkä heidän saamiensa palveluiden osalta keskenään yhdenvertaisessa asemassa, mutta eivät ole vammattomien henkilöiden lailla yhdenvertaisia. Yhdenvertaisuuslain hyvä tavoite kansalaisten yhdenvertaisuudesta voi jäädä toteutumatta hyvinvointialueiden linjaratkaisujen kiristyessä. Onko sittenkin käymässä niin, että vammaisten ihmisten syrjintä voikin jollain tasolla olla mahdollista, kunhan heitä kohdellaan hyvinvointialueilla keskenään yhdenvertaisesti?
Ihmeparantuminen sittenkin mahdollista?
Asiantuntijoiltamme kysytään yhä useammin neuvoja tilanteissa, joissa luottamuksensuojaperiaatteen vastaisesti asiakkaan usein pitkäaikaisia vammaispalveluja on vammaispalvelun viranhaltijoiden aloitteesta jopa merkittävästi heikennetty. Aiemmin myönnettyjen palvelujen määrää on ehkä pudotettu, maksuttomia palveluja on muutettu maksullisiksi tai palvelun ja taloudellisen tukitoimen määräajan umpeuduttua sitä ei olekaan enää myönnetty uudelleen. Moni kysyykin neuvontapalvelumme asiantuntijoilta kummeksuen, että kuvitellaanko hyvinvointialueiden vammaispalveluissa heidän kuin ihmeen kaupalla parantuneen apua ja tukea edellyttävistä sairauksistaan ja vammoistaan. Vammaisten tai pitkäaikaissairaiden ihmisten toimintakyky harvoin ajan myötä paranee varsinkin, kun kuntoutustakin on monen kohdalla vähennetty tai lopetettu kokonaan.