Kiitos hyvästä sosiaalityöstä

Tänään haluan ojentaa virtuaalisen ruusun teille sosiaalityön ammattilaiset, jotka kamppailette tiukentuneessa hyvinvointitaloudessa eettisyyden ja säästöpaineiden rajapinnoilla. Olen havainnut lukuisia tilanteita, joissa olette sitkeästi puolustaneet meidän vammaisten henkilöiden oikeuksia ja kehittäneet rakenteita kaikille kansalaisille yhdenvertaisemmiksi. Kiitos hyvästä työstä! Erityiskiitos kuuluu nuoruuteni sosiaalityöntekijöille E:lle, P:lle ja S:lle.

Postikortteja ja viisasten teetä

Herra E vaikutti aluksi pelottavalta – en osaa selittää, miksi. Kymmenvuotiaan rohkeudella kirjoitin hänelle. Perustelin lisätaksimatkojen tarvetta, sillä neljä matkaa kuussa eivät riittäneet kerhoihin, diskoihin, saati ystävien tapaamiseen. E:n päätöksestä huokui ymmärrys: ”Kyseessä aktiivinen nuori, jonka ikätoveritarpeet lisääntyneet eikä halua olla aina vanhempien kyydittävänä.” E osasi katsoa tulevaan; 18-kesäisenä sain tuen erikoisvarustellun auton hankintaan. Neuvonpidossa totesimme, että hankinta on hintava, mutta tulee jo muutamassa vuodessa kokonaistaloudellisesti kannattavaksi.

Rouva P tuli kuvioihin, kun olin itsenäistymässä lapsuuden kodista. Koska elämäni pursusi yliopisto-opintoja, luottamustoimia ja ryhmien ohjaamista, päädyimme kahden viikon asumiskokeiluun uudessa kodissani. Tarjosin P:lle Viisasten teetä. Saatoimme laatia myös palvelusuunnitelman, joka esiintyy muistoissani kiireettömän teehetken vaatteissa. Muutaman kuukauden kuluttua posti kuljetti kotiini kauniin taidepostikortin. Nuoren naisen muotokuvan toisella puolella P kyseli kuulumisiani ja toivotti kaikkea hyvää tulevaan.

Kymmenen vuotta hyvin palvellut autoni tuli tiensä päähän. Sosiaalityöntekijä S kertoi olevansa uuden äärellä, sillä hän ei ollut aiemmin tehnyt päätöstä autosta tai auton apuvälineistä. Auton esittelyn ohella tutustuimme ihmisinä. Puhuimme Afrikka-unelmista ja globaalin maailman haasteista. S:ltä sain syntymäpäiväkortin. Vaikka työpaikkamme ovat vaihtuneet, seuraamme yhä toistemme elämää Instagramissa ja kasvokirjassa.

Kokemuksia kasvottomuudesta

Elämänpituiset kokemukseni laadukkaasta vammaissosiaalityöstä poikkeavat Invalidiliiton osallisuusbarometrin avoimista vastauksista. Sosiaalityöhön paikantuvista kohtaamisen ongelmista, kuten kuuntelemattomuudesta, ymmärtämättömyydestä, ammattilaisen epäasiallisesta käytöksestä, asiakkaan tarpeiden mitätöinnistä ja vallankäytöstä mainitaan avoimissa vastauksissa (n=437) 220 kertaa. Vain 24 vastaajaa kertoo, että heillä on hyviä kokemuksia sosiaali- ja terveydenhuollosta. Yhdeksän vastaajaa antaa kiitosta omalle sosiaalityöntekijälleen tai lääkärilleen. Vammaispalvelujen kasvottomuus ja yhteystietojen löytäminen koetaan haasteiksi hyvinvointialueilla. ”Minne menet hyvinvointi-Suomi”, kysyn syksyllä valmistuvan pro gradu -tutkielmani nimessä erästä vastaajaa siteeraten.

Vuorovaikutusongelmat korostuvat myös vuoden 2023 sosiaali- ja potilasasiavastaavien (ent. asiamiesten) raporteissa hyvinvointialueilta. ”Ammattilaisen tulisi varmistaa, että asiakas tulee kuulluksi, kohdatuksi ja oikeudenmukaisesti huomioiduksi päätöksentekoprosessissa”, huomautetaan Keski-Uudellamaalla. Tiimikäsittelytapa on näyttäytynyt asiakkaille epäselvänä Pirkanmaalla. Yhteys työntekijään pitäisi saada helpommin Itä-Uusimaalla. Asiakkaan ja läheisen mielipiteet tulee kuulla ja kirjata asianmukaisesti Kymenlaaksossa. Oman työntekijän nimeäminen sekä asiakkaan osallisuus ja itsemääräämisoikeus mainitaan useamman alueen raporteissa. Tilanne huolestuttaa ja saa pohtimaan, miten voisimme vahvistaa sitä hyvää, josta kiitin jutun alussa.

Nuoruuteni sosiaalityöntekijöitä yhdisti toimintatapa, joka sai palvelunkäyttäjän tuntemaan itsensä oman elämänsä asiantuntijaksi, merkitykselliseksi ja tutustumisen arvoiseksi. Kuvailemani kumppanuuden nimittäjänä lienee ”osallistamisvelvoitteen” tai ”asiakkaan kuulemisen” sijaan ihmisyys, jonka ääriviivoiksi piirtyy koko elämä.