Laadukas kuntoutus ja toimivat apuvälineet tukevat toimintakykyä

Tässä maailman terveysjärjestön WHO:n vuonna 2001 julkaisemassa ICF-luokituksessa (International Classification of Functioning, Disability and Health) terveyden osatekijät jakautuvat toimintakykyyn ja toimintarajoitteisiin sekä kontekstuaalisiin tekijöihin. Kyse on siis yksilöllisestä kokonaisuudesta, jonka pohjalta lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteet tulee luoda ja tarkoituksenmukaiset apuvälineet luovuttaa.

Miksi meillä silti on edelleen tilanteita, joissa kuntoutus ei vastaa ihmisen toimintakyvystä ja elämäntilanteista nouseviin tarpeisiin? Tai miksi apuvälinettä ei ole saatavilla tai se ei käytännössä toimi? Raha ei voi, eikä saa olla vastaus tähän. Toivottavasti ei myöskään asenteet tai tahtotila. Näin ei yleisesti olekaan, koska tiedossani on monia onnistumisia.  Vaikuttavassa kuntoutuksessa tai apuvälineratkaisussa on kyse siitä, että ihminen, jolla on rajoitteita toimintakyvyssä, nähdään omissa toimintaympäristöissään. Tämän pohjalta yhteisesti aidosti etsitään ja myös löydetään ratkaisuja arjen haasteisiin.

Yksilöllinen tilanne määrittää kuntoutuksen ja apuvälineen tarpeen

Vaikeavammaisuudella on monet kasvot: ikä, elämänkokemus ja yksilölliset intressit, elinympäristö, toimintakyky ja toimintaympäristö vaikuttavat siihen, miten kuntoutuksen ja apuvälineen tarve tulee yksilöllisesti arvioida. 

Olen usein muistuttanut, että vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat heterogeeninen joukko ihmisiä. Kuntoutus ja apuvälineet ovat heille välttämättömiä, mutta merkitsevät erilaisia asioita päivittäisessä toiminnassa: yhdelle ihmiselle kuntoutus mahdollistaa osallistumisen pukemiseen ja/tai peseytymiseen, kun taas toiselle henkilölle se mahdollistaa päivittäisen työssä käymisen. Toisaalta taas on muistettava kuntoutuksen ja apuvälineiden tuottama lisäarvo osalle ihmistä mm. kommunikaatioon ja vuorovaikutustaitoihin, ympäristön hahmottamiseen tai arjen parempaan jäsentämiseen omat voimavarat tunnistaen. Niin paljon hyvää on saavutettavissa.

Toimiva, yksilöllinen apuvälineratkaisu on kustannustehokkaampi ratkaisu kuin rutiiniluonteisesti pinkasta jaettu vakiotuote. On muistettava ja tiedostettava epätarkoituksenmukaisen apuvälineen haitat: muun muassa apuväline jää käyttämättä tai se aiheuttaa sekundaarihaittoja, kuten ryhtiongelmia, kipuja, kulumia tai painehaavoja. Onnistunut ja motivoiva kuntoutus on tavoitteellista ja tuntuu joka päivä positiivisesti: ”Viime kuussa mieheni auttoi minut vuoteesta pyörätuoliin, nyt tasapainoni edelleen parannuttua ja kipujeni vähennyttyä pääsen itse siirtymään pyörätuoliin ja pystyn aamulla hakemaan lehden ensimmäisenä.” 

Apuvälineratkaisuissa ja muussa lääkinnällisessä kuntoutuksessa huomioitaessa vammaisen ihmisen omat lähtökohdat ja intressit luodaan pohja toimintojen vaikuttavuudelle. Tämä lisää ihmisen osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.