Hero image
Vaarantuuko fyysisesti vammaisten ja harvinaissairaiden ihmisten vammaispalveluiden saanti?
Hallituksen esitys sosiaalihuollon ammattihenkilölain 12 §:n muuttamisesta on parhaillaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Tämä laillistettujen sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuuksia huomattavasti laajentava esitys ei ole kannatettava. Nykylain mukaan tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voi työskennellä sosiaalityön pääaineopiskelija, joka on suorittanut aineopinnot ja käytännön harjoittelut. Jatkossa oikeus toimia tilapäisesti laillistetun sosiaalityöntekijän tehtävissä olisi mahdollista myös henkilölle, joka on suorittanut soveltuvan sosiaalialan korkeakoulututkinnon osana tai sen lisäksi sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun tai jolla on soveltuvan sosiaalialan korkeakoulututkinnon ja sosiaalityön perus- ja aineopintojen lisäksi riittävä käytännön kokemus ja ammattitaito. Lakiehdotus on tehty säästömielessä: epäpätevien sijaisten palkka on pienempi kuin pätevien ja heitä on helpompi rekrytoida kuin laillistettuja sosiaalityöntekijöitä.
Julkinen keskustelu sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuusehtojen alentamisen mahdollisista seurauksista on ollut ansaittua vähäisempää. Lakiesityksen perusteluissa seurauksia on jonkin verran avattu, mutta muutoksen vaikutuksia sosiaalityön asiakkaisiin ei ole selvitetty riittävästi. Lisäksi kannanotot ovat lähes yksinomaan keskittyneet lastensuojeluun, vaikka lakiehdotus koskee kaikkea sosiaalityötä. Vammaispalvelut ovat sosiaali- ja terveysministeriön kertoman mukaan lastensuojelun jälkeen se sosiaalityön erityisala, jossa on suurin vaje pätevistä sosiaalityöntekijöistä.
Vammaissosiaalityö edellyttää vahvaa erityisosaamista
Kun sosiaalityön asiakkuuksissa yleensä on selkeä alku ja loppu, vammaispalveluissa asiakkuus on useimmiten elämänmittaista. Vammaisen henkilön tarvitsemista palveluista päättäminen vaatii hyvää vammaisuuden moninaisuuden, sote-palvelujärjestelmän, palvelumuotojen ja lainsäädännön tuntemusta. Mikäli sosiaalityöntekijänä työskentelevällä ei ole työn edellyttämää koulutusta eikä osaamista, ei pystytä turvaamaan sosiaalityön asiakkaiden oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon. Työntekijän epävarmuus ja osaamisvaje näkyy asiakkaan kokonaistilanteen hahmottamisen ja palvelutarpeiden tunnistamisen, asiakassuunnitelman laatimisen, päätöksenteon sekä palveluiden vaikutusten seurannan puutteellisuutena. Pahimmillaan vammainen ihminen voi jäädä kokonaan vaille vammansa vuoksi tarvitsemaansa tukea.
Vammaisten ihmisten perusoikeuksien toteutuminen vaarassa?
Vammaisten ihmisten perusoikeudet vaarantuvat, jos esimerkiksi palvelutarpeen arviointeja tekevät henkilöt, joilla ei ole vammaissosiaalityön osaamista tai koulutusta. Näistä on Invalidiliiton neuvontatyöhön tullut esimerkkejä: fyysisesti toimintaesteisen, harvinaissairaan lapsen vanhemmille on väitetty, että lapsi ei täytä vammaisuuden kriteerejä, kun ei ole älyllistä kehitysvammaa ja siksi evätty vammaispalveluiden asiakkuus. Henkilökohtaisen avun toteuttamismallina on asiakkaalle kerrottu vain työnantajamallista. Henkilökohtainen apu on evätty henkilöltä, joka voi saada useita sairaskohtauksia päivässä, perustellen että on vammainen vain kohtauksia saadessaan. Itsemääräämisoikeuden toteutumattomuus palvelujen toteuttamisessa on myös lisääntynyt.
Epäpätevät sosiaalityöntekijöiden sijaiset eivät helpota vammaissosiaalityön osaamisvajetta
Kun asiakasmäärät ovat suuria, on epärealistista ajatella, että laillistettu sosiaalityöntekijä ehtisi toimia valvojana kaikille työyhteisössä oleville alaa opiskeleville tai “soveltuvan koulutuksen omaaville” sijaisille siinä määrin kuin he tarvitsisivat. Lisäksi laillistetun sosiaalityöntekijän pitää toimia sosiaalityön opiskelijoiden harjoittelunohjaajana.
Epäpätevät sosiaalityöntekijöiden sijaiset eivät voi toimia erityistä tukea tarvitsevan aikuisen vammaisen henkilön tai vammaisen lapsen vastuusosiaalityöntekijänä, he eivät voi itsenäisesti tehdä palvelutarpeen arviointeja, valmistella palvelupäätöksiä tai tehdä muutoksenhakukelpoisia päätöksiä. Herää siis kysymys, mihin heitä tarvitaan, kun he eivät voi ilman valvontaa hoitaa vaativia vammaissosiaalityön tehtäviä?
Luottamus oikeuksien toteutumiseen koetuksella
Valitettavan moni vammaispalveluissa työskentelevä laillistettu sosiaalityöntekijä on työn reunaehtojen kiristyttyä ja muututtua säästöpainotteiseksi, siirtynyt toisaalle sosiaalityöhön tai pois alalta, vaikka olisivat muuten pitäneet työstään. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että vammaispalvelupäätösten saaminen on pidentynyt ja voi kestää jopa yli 6kk. Kielteisestä päätöksestä valitusprosessi on hidas ja raskas.
Moni vammaispalveluiden asiakas kokee nyt, etteivät viranomaiset tunne lainsäädäntöä riittävän hyvin, eikä sitä noudateta, kun sanktioita ei seuraa. Eritysesti hallintolain 8 §:n neuvontavelvollisuus ei toteudu hyvinvointialueilla. Neuvontapyynnöt vammaisjärjestöille ovat lisääntyneet. Vammaiset ihmiset ja heidän omaisensa ottavat yhteyttä ja kertovat palvelun vähentämisestä tai päättämisestä ja että heille ei ole kerrottu, mistä ja miten voisivat tämän jälkeen saada tarvitsemaansa palvelua.
Uuden vammaispalvelulain omaksuminen edellyttää koulutusta
Hyvinvointialueiden vastuulla on nyt sosiaalityöntekijöiden täydennyskoulutus. Sitä tullaan tarvitsemaan uuden vammaispalvelulain astuessa voimaan 1.1.2025. Lakiin on tulossa kokonaan uusia palveluita ja pykäliä, samoin lain soveltamiseen. Lisäksi lain piiriin on tulossa uusi asiakasryhmä, niin sanotut hengityshalvauspotilaat.
Laadukas täydennyskoulutus tukee vammaissosiaalityön tekijöiden osaamisen kehittymistä. Mutta täydennyskoulutuksen avulla ei voi ”täsmäkouluttaa” sijaisia vammaissosiaalityön erityistarpeisiin, jos heillä ei ole perustana riittävästi tai pahimmillaan ei lainkaan sosiaalityön, erityisesti vammaissosiaalityön osaamista.
Muita ratkaisuja kuin sosiaalityön halpuuttaminen
Ehdotus sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n muuttamisesta tulisi kumota. Pitää saada rekrytoitua riittävästi osaavia vammaissosiaalityöntekijöitä, tueksi osastosihteereitä, kohtuullistaa asiakasmääriä ja järjestää täydennyskoulutusta. Kannattaisi myös selvittää Vammaisfoorumin vammaisasioiden osaamiskeskus-ideaa hyvinvointialueiden työn tueksi.
Hyvinvointialueiden vammaispalveluihin tulee saada valtiolta lisärahoitusta. Kyse on vammaisten ihmisten peruspalveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta. Kuten lastensuojelussa jo on, tulisi käynnistää myös vammaissosiaalityön yliopistollinen erikoistumiskoulutus.