Vaihtuuko posliinilautanen paperilautaseen?

Nyt kun hankintapäätöksiä on jo tullut tietoon, voidaan huomata, että mukaan tulee paljon uusia palvelujen tuottajia ja vanhoja putoaa ulkopuolelle. Moni vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen tarvitsija joutuu jatkossa näin ollen vaihtamaan terapeuttiaan.

Keskustelu aiheesta on aiheellisesti käynyt kiihkeänä. Esiin on nostettu kuntoutuksen laadun merkitys suhteessa palvelun hintaan. Keskellä keskustelua on ensisijaista pysähtyä ja kysyä, mitä tämä kaikki tarkoittaa vammaiselle ihmiselle, jos hän joutuu vastentahtoisesti valitsemaan uuden kuntouttajan?

Kun toimintakyvyssä on rajoitteita johtuen pitkäaikaisesta sairaudesta tai pysyvästä vammasta, on kuntoutuksen merkitys itsenäisen toiminnan edistäjänä ja mahdollistajana valtava. Kuntoutustoiminnalla pitää olla näyttöä aidosta vaikuttavuudesta. Kuntoutuspalveluiden käyttäjälle tavoitteellisuus on vahva motivaatio ja tavoitteiden saavuttaminen luo uskoa kuntoutustyölle. 

Kuntoutuksen merkityksellisyydestä

Mikä sitten mahdollistaa vaikuttavan kuntoutuksen? Sen tekee mahdolliseksi osaaminen, jota tukee asianmukainen toimintaympäristö, jossa kuntoutusta voidaan toteuttaa monipuolisesti. Kuntoutus on kokonaisuus, jonka onnistuminen tukee fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä osallisuutta. Tähän kytkeytyy luottamus ja sen saavuttaminen vaatii aikaa. 

Kuntoutus ei ole hupia, vaan raakaa työtä! Vaikeavammainen tai pitkäaikaisesti sairas ihminen tarvitsee sitä pärjätäkseen arjessa. Kyseessä ei ole vapaaehtoinen valinta, vaan välttämättömyys näille ihmisille.

Asian voi kääntää myös toisin päin. Mitä tapahtuu, jos vaikuttava kuntoutus ei toteudu? Romahtaako toimintakyky kertaheitolla vai tuleeko se hiipumaan hiljaa? Seuraus on yksilöllistä. Kasvavaa toimintakyvyn alenemaa kompensoimaan tarvitaan aiempaa enemmän palveluita, toki ne järjestetään sosiaalihuollon kautta. Toisaalta toimintakyvyn aleneman takia ihminen voi joutua aiemmin eläkkeelle ja siten joutua luopumaan osittain tai kokonaan työelämästä. On myös helposti ennustettavissa, että terveydenhuollon palveluja tarvitaan enemmän.

Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus koskettaa tuhansia ihmisiä

1.1.–30.9.2018 välisenä aikana Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen piirissä on ollut 15 130 aikuista (15 -65-vuotiasta). Kaikkien ei onnekseen tarvitse vaihtaa palveluntuottajaa. Niille, joiden se täytyy tehdä, aiheutuu runsaasti käytännön järjestelyjä, huolta ja jännitystä, koska kyse on arkielämän selviytymiseen ja siihen kytkeytyvien eriasteisten vastuiden kantamiseen oleellisesti vaikuttavasta asiasta. 

Pohdin vielä, miten kilpailutuksessa on huomioitu muun muassa neurologista kuntoutusta tarvitsevat tai harvinaissairaat ihmiset. Heillä on ollut erityisiä vaikeuksia löytää terapeutti, joka tuntee sopivat kuntoutusmenetelmät ja jolla on käytössä on tarkoituksenmukaiset tilat sekä laitteet. 

Kelan kilpailutus koskee myös lapsia. Kilpailutuksen epäkohtiin on ottanut kantaa vanhempien ja järjestöjen ohella lapsiasiavaltuutettu. Hienoa, että Kela on ilmoittanut tarkentavansa hankintapäätöksiä lasten ja nuorten osalta. 

Nyt tehdyt ratkaisut vaativat monen vaikeavammaisen tai pitkäaikaissairaan ihmisen hyppäämään tuntemattomaan. Herääkin kysymys, onko kyseessä testi: riittäisikö aikuisväestön kuntouttamiseen vähäisempi työkokemus ja näyttö osaamisesta tai vaikuttavasta kuntoutuksesta? Voiko kuntoutusta toteuttaa vähemmän esteettömissä ympäristöissä vaatimattomammin kuntoutuslaittein ja yksipuolisin menetelmin? Kuntoutuksen vaikuttavuudesta on monia tutkimuksia, joiden perusteella tällaista testiä ei tarvitsisi tehdä.