Vertaistuki – tavoite vai menetelmä?

Sivistyssanakirja määrittelee vertaistuen seuraavasti: ” … on järjestelmällistä tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä.”   Terveyskylä taas toteaa seuraavaa: ”Vertaistuki on kokemusten jakamista toisen saman kokeneen kanssa. Vertaistuki tarkoittaa kokemustietoon perustuvaa tukea, jonka tärkeimmät elementit ovat kertominen ja kuunteleminen.” (Lähde: https://www.terveyskyla.fi/vertaistalo/tietoa-vertaistuesta/mitä-on-vertaistuki) 

Sama vertaistuen ilmiö toistuu vuosi toisensa jälkeen asiakaspalautteissamme. Vaikka edellä mainituissa määritelmissä sitä ei mainita, niin usein vertaistuen todetaan liittyvän samaa sairautta sairastavien kohtaamiseen ja jakamiseen. Aikaisemman työkokemukseni perusteella juuri näin se on. Invalidiliiton Sopeutumista tukevilla kursseilla, joilla on yleensä 10–12 osallistujaa, voi jokaisella osallistujalla olla erilainen sairaus tai vamma taustalla. Tällöin vertaistuen muodostuminen tapahtuu muun yhdistävän tekijän kuin saman sairauden tai vamman perusteella.  

Kurssimme ovat vahvasti teemoitettuja, kuten esimerkiksi Kivun kanssa tai Yksin kotona -kurssit. Kohderyhmää on tarkennettu fyysisen toimintakyvyn sekä ulkopuolisen avun tarpeen mukaan. Perheille ja pariskunnille on omat kurssinsa. Kokemus sairastumisesta tai vammautumisesta, samankaltaiset arjen haasteet sekä elämäntilanne ovat usein yhdistävinä tekijöinä, jotka helpottavat tai rakentavat vertaisuuden kokemusta. 

Vertaistuki ryhmässä 

Ryhmän toiminta on merkityksellistä vertaistuen muodostumisessa. Ryhmässä osallistujat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Yhtenä ryhmän tunnusmerkkinä pidetään sitä, että ryhmällä on yhteinen tavoite, se voi olla ennalta määritelty tai sitten ryhmä rakentaa itselleen oman tavoitteen, joka voi olla ennalta määritellyn kaltainen, siihen löyhästi liittyvä tai sitten aivan jotain muuta.  

Ryhmän ohjaajan tehtävä on ohjata ryhmä toimimaan tavoitteen mukaisesti. Kurssilla työskennellessäni kuulen usein vertaistuen nousevan keskusteluissa tavoitteeksi. Siinä vaiheessa usein totean, että näillä kursseilla se on ensisijaisesti menetelmä, ei tavoite.  

Mitä tarkoitan äskeisellä toteamuksellani? Kursseillamme työmenetelminä käytetään usein erilaissa kokoonpanoissa tapahtuvia pienryhmätyöskentelyjä, joissa osallistujat kertovat, jakavat, kuuntelevat ja tulevat kuulluiksi omien asioidensa kanssa, siis saavat ja antavat vertaistukea toisilleen. Tämä lisää samalla keskinäisen tuntemisen, kunnioituksen sekä varsinkin luottamuksen määrää. Tämä on mielestäni edellytys hyvän vertaisuuden rakentumiselle. Määrittelen itse vertaistuen kahden tasavertaisen henkilön arvostavaksi ja kunnioittavaksi dialogiksi, vuorovaikutukseksi, jonka taustalla on samankaltainen kokemus heidän elämässään heille merkittävässä asiassa tai tilanteessa. 

Ammatillisesti ohjattu vertaistuki

Käytän mielelläni termiä ”ammatillisesti ohjattu vertaistuki”. Tarkoitan sillä pitkälti edellä kuvattua tilannetta, missä ammattilainen, siis ryhmän ohjaaja, ohjaa keskustelua ryhmän tavoitteiden suuntaisesti esimerkiksi raamittamalla keskusteluaiheen työstettävän teeman mukaisesti. Jossain vaiheessa ryhmän ohjaaja voi tuoda oman ammatillisen osaamisensa keskusteluun mukaan, ja tällöin voidaan yhdistää kokemuksellinen ja ammatillinen osaaminen. Tämä voi parhaimmillaan johtaa keskustelun osallistujat mahdollisesti uuden ennalta arvaamattoman lopputuleman äärelle, uusien oivallusten pariin. Tässäkin vertaistuki toimii menetelmällisenä komponenttina – osana ryhmän dialogia. Yleisesti ajatellaan, että vertaistuki on hyvää tuova ja positiivinen ilmiö. Onneksi näin on pääsääntöisesti. Joskus kuitenkin vertaiskokemus ei ole voimaannuttava eikä tuota hyvää saajalle eikä antajalle.  

Alussa kerroin kurssiemme asiakaspalautteistamme sekä niiden tuloksista. Yksi selkeä ja mielestäni erinomainen tulos on se, että kursseille osallistuneet henkilöt kokevat osallisuutensa kohentuvan hyvin kurssin aikana. Vielä merkittävämpää on se, että tämä osallisuudenkokemus kestää seurantamme mukaan jopa vuoden kurssin päättymisen jälkeen. Syitä tähän on varmasti useita. Haluan kuitenkin uskoa, että vahva vertaisuuden kokemus, mikä syntyy vaikkapa samankaltaisten arjen haasteiden ja niistä selviämisen jakamisella, kantaa eteenpäin.  Uskon, että tämä mahdollisesti heterogeenisessa ryhmässä syntynyt vertaisuus integroi ja osallistaa enemmän kuin hyvin homogeenisen ryhmän vertaisuus.  

Vertaisuus on voimavara, joka hyödyttää jokaista sitä tarvitsevaa oman sopeutumisprosessinsa työstämisessä. Kohtaamalla toisia, joko kahden kesken tai ryhmässä, pääsemme vertaistuen äärelle sitä kaivatessamme.  Invalidiliiton sopeutumista tukevat kurssit ovat tähän tarkoitukseen hyvä vaihtoehto. Tutustu tarjontaamme.