Vielä on matkaa vammaisten henkilöiden taloudelliseen ja sosiaaliseen yhdenvertaisuuteen

Puolella jäsenistöstä on vaikeuksia maksaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja

Kyselyyn vastanneista (1577) pääosa oli tyytyväisiä taloudelliseen tilanteeseensa ja kokivat pärjäävänsä hyvin niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti. Eläke oli suurimman osan pääasiallinen toimeentulon lähde; vanhuuseläke tai työkyvyttömyyseläke. Vain murto-osa vastaajista (9 %) sai palkka- tai yritystuloja tai muita etuuksia, kuten työttömyysturvaa tai opintorahaa (myös 9 %).

Noin puolella vastaajista oli joskus, usein tai aina vaikeuksia maksaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Eniten vastaajat käyttivät terveyskeskuslääkärin palveluita, toiseksi eniten suun terveydenhoidon palveluita. Näiden jälkeen käytetyimpiä palveluita olivat fysioterapia, kuljetuspalvelut ja erikoissairaanhoito.

Vammaisuus toimeentulon loukkuna

Vamma tai sairaus aiheuttaa monesti ylimääräisiä kuluja, joita kattamaan minimieläke ei aina riitä. Kyselymme perusteella näitä ylimääräisiä kuluja aiheutuu eniten terveydenhuollosta, jossa nimenomaan lääkäri-, sairaanhoito- ja muut hoitokulut saivat mainintoja. Yllättävän paljon myös apuvälineet ja kuntoutus aiheuttivat kustannuksia vastaajille. 
 
Toiseksi eniten kustannuksia aiheutti liikkuminen. Julkisten liikennevälineiden käyttö on usein hankalaa, joten joko on oltava oma auto, jotta pääsee liikkeelle tai kuljettava taksilla. Kolmanneksi eniten kustannuksia koitui kotiin ostettavasta avusta (siivousapu ym.). Tässä yhteydessä yllättää oli, kuinka moni raportoi myös henkilökohtaisesta avustajasta aiheutuvista ylimääräisistä kuluista.

Hämmentävää oli se, että osa mainituista kustannuksia aiheuttavista palveluista, kuten apuvälineet ja henkilökohtainen apu, ovat asiakasmaksulain mukaan saajalleen maksuttomia. Kuitenkin kyselyn perusteella näyttää siltä, että hyvin moni joutuu niistä myös itse maksamaan. 

Toimeentulon loukkuun vaikuttaa joutuvan silloin, kun minimitoimeentulolla on katettava erilaisia vammasta tai sairaudesta johdannaisia kuluja. Kysymyksiä herättävää kyselyn valossa oli se, että vaikka suurin osa vastaajistamme oli eläkkeensaajia, niin näistä 60 % ei saa eläkettä saavan hoitotukea. Missä mättää, kun eläke ei riitä kattamaan vamman tai sairauden kuluja, mutta myöskään siihen luotua kompensaatiota ei saa? Onko kyse tietämättömyydestä vai liian tiukoista tuen saannin kriteereistä?

Pienituloisilla ei ole varaa osallistua sosiaaliseen elämään

Pienituloisuus johtaa usein siihen, että ei ole mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin tilanteisiin. Tämä näkyy kyselyssämme niiden osalta, joilla oli vaikeuksia kustantaa ylimääräisiä matkakuluja (kuljetuspalvelumatkat eivät riitä tai niitä ei ole myönnetty lainkaan) tai joilla ei ollut apua saatavilla (henkilökohtaista apua ei ole riittävästi tai lainkaan). Oli myös mainintoja siitä, että kun ei ole rahaa laittaa erilaisiin tilaisuuksiin, niin ei voi osallistua. Osallistumattomuus johtaa helposti yksinäisyyteen.

Monella eriarvoisuuden kokemuksia

Yhdenvertaiseksi ja tasa-arvoiseksi muiden ihmisten kanssa koki itsensä 22 % vastaajista. Sen sijaan ei koskaan tai harvoin itsensä yhdenvertaiseksi koki 19 % vastaajista. Tähän jos vielä lisätään joskus itsensä yhdenvertaiseksi kokevien joukko (21 %), voidaan todeta, että valitettavan suuri osa vastaajista (40 %) kokee yhdenvertaisuudessaan puutteita. 

Millä sitten voisimme ratkaista koettua eriarvoisuutta? Kyselyn perusteella yksi avaintekijä voisi olla tehokas palveluohjaus tulevissa maakuntarakenteissa, ohjaus oikeiden ja riittävien palvelujen piiriin. Palvelujen saamista ei tulisi määrittää rahoittavan tahon taloudellinen tilanne, vaan ihmisten pääseminen osallisiksi yhteisöön. Lisäksi perusturva tulisi määrittää riittäväksi myös sairauksien hoidon tai vamman kulujen kattamisen osalta.

Lopputulemana voimme siis todeta, että esteettömän ja yhdenvertaisen Suomen puolesta riittää vielä paljon tehtävää.